Tervetuloa vuosi 2022

Niin se taas vaihtui vuosi muutama päivä sitten, huhhei! Ajankulu on toisinaan ihan älytön, päivissä ei tunnu riittävän tunnit kaikkeen mitä haluaisi tehdä, ja välillä meinaa iskeä ihan ahdistus päälle kun hoksaa että jostain merkittävästä virstanpylväästä on kulunut jo kymmenen vuotta! Tänään viimeksi mietin että keväällä tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä kun kirjoitin ylioppilaaksi, eli aikalailla 12 vuotta siitä kun olin ammattilukiossa, penkkarirekan kyydissä ja elämä oli edessä. No, on sitä elämää toki edelleenkin, ainakin toivottavasti. :) Nämä tällaiset ajankuluun havahtumiset on ihan hyviä, ne kun saa muistamaan sen, kuinka tärkeää on elää elämää josta oikeasti itse nauttii ja joka tuo täyttymystä. 

Mulla on tapana pohdiskella mennyttä vuotta aina tässä vuoden vaihteessa. Kuuntelen Spotifystä lempparibiisejä kuluneen vuoden ajalta ja palaan muistoissa menneeseen, selaan myös kuvia vuoden varrelta ja muistelen erilaisia hetkiä sekä ihmisiä, joiden kanssa näitä kokemuksia olen saanut jakaa. Tunnen näinä muisteluhetkinä haikeutta, mutta samalla myös syvää kiitollisuutta sekä kasvattavista haastekokemuksista että ihanista keveistä hetkistä. Eli tavallaan teen summausta kuluneesta vuodesta, hyväksyn reitilleni osuneet mutkat, karikot ja huippuhetket osana omaa polkuani. Jokainen kokemus on vienyt eteenpäin, tähän hetkeen. Kiitos niille! <3

Vuoden 2021 kasvukivut

Vuosi 2021 oli mulle todella merkityksellinen vuosi. Sain helmikuussa oikean jalan sääriluuhun rasitusmurtuman (itseasiassa jalkojeni kolmas murtuma kolmen vuoden sisällä), kiitos yli-innokkaan juoksemisen. Olin töistä pitkällä, lähes kahden kuukauden pitusella sairauslomalla, ja koin että elin jonkun toisen elämää. Olin harmissani ja hukassa. Nyt jälkikäteen ymmärrän, että tuo pysähdys (sekä myös ne kaksi aiempaa) oli tarpeen, sillä jouduin kohtaamaan tunteita, joita olin paennut juoksemalla ja ylipäätään suorittamalla. Paussi tarjosi hyvän mahdollisuuden miettiä ihan kunnolla että mitä mulle oikeasti kuuluu, mikä on mulle tärkeää ja mihin haluan satsata minkäkin verran resursseja. Hoksasin että hakkaan käytännössä päätäni seinään silloisilla rutiineillani. Voimaannuin, löysin sisäisen levollisuuden ja uutta suuntaa. Sairausloman jälkeen ehdin olla töissä kosmetiikkavarastolla vajaat kuukauden päivät, kunnes irtisanoin itseni ja palasin puolentoista vuoden tauon jälkeen takaisin luontaistuotekauppa Lifeen myyjän hommiin. Enkä ole katunut tuota työpaikanvaihdosta sekuntiakaan, tarve vaihtaa työympäristöä kumpusi sydämestäni. 

Työpaikan vaihtuminen ei suinkaan ollut se viime vuoteni kohokohta, vaan se levollinen ja luottavainen sisäinen olotila jonka löysin kaiken kipuilun alta. Purkamalla pois jotain suorittajaelämän "vaatimuksia ja velvollisuuksia" löysin sisäisen rauhan, ja voisin sanoa jopa että löysin rakkauden itseäni kohtaan. Koin että suorituskeskeisyys, kiire ja velvollisuus porskuttaa jatkuvasti eteenpäin loppui, kun antauduin läsnäololle ja hyväksyin oman itseni ja elämäni tässä hetkessä tällaisena kun se on. Enkä nyt tarkoita että tuo oivallus olisi ollut millään tapaa passivoiva, pikemminkin vapauttava, ja teki helpommaksi tunnistaa sisäistä paloa, eli aitoja tarpeitani ja kuulla sydämeni ääni. Jatkossakin aion kehittää itseäni sekä fyysisesti että henkisesti, rakastan opiskella ja oppia uutta ja edetä elämässä, nyt teen sen kaiken sydämestäni käsin. 

Suorituskeskeisyys ja läsnäolemisen puute ovat tän päivän isoja haasteita. Somemaailma ja yleinen uskomus että elämässä pitää luoda uraa, kääntää herkästi katsantokantaa ulkoiseen ja poispäin sisäisestä rauhan ja sydänyhteyden tilasta. Se on harmillista. Uskon kuitenkin että elämä tarjoilee kaikille meille mahdollisuuksia stopata ja ottaa uudet ohjat omaan elämään kunhan olemme siihen itse valmiita. Ja kuten jalkavaivani ovat osoittaneet, aina ei edes riitä yksi tai kaksi kertaa ennen kuin viesti menee perille. Enkä sano että tämä olisi kertaluonteinen juttu, eiköhän maailmankaikkeus muistuttele aika-ajoin jos lipsun tieltä kohti vanhaa toimintamallia.

Ihmissuhteiden arvo

Vuosi 2021 tarjosi minulle myös ihania kohtaamisia erilaisten ihmisten kanssa. Suorittajaelämässä en ole oikein osannut arvostaa tarpeeksi ihmissuhteitani, olen lähinnä viipottanut omaa tietäni ja nauttinut omasta vapaudesta omassa tehokkuusajatteluun taipuvaisessa maailmassani. Ihmiset, läsnäolevat kohtaamiset, yhteiset hetket, tuki ja jakaminen on tosi tärkeitä asioita, itse asiassa niiden merkitys tuli todella selväksi kun kipuilin keväällä oman tyhjyydenkokemukseni kanssa. Rakkaat vanhempani, sisarukseni ja ystäväni ovat olleet korvaamaton apu kun elämä on tuntunut epäreilulta. Kannustankin nyt jokaista kääntymään kuulevien korvien ja tuen puoleen ja avautumaan, mikäli sinulla on haasteita oman itsesi kanssa. Kenenkään ei tarvitse sinnitellä ja räpiköidä täällä yksin. 

Uuden vuoden suuntaukset

Menneen vuoden muisteluiden lisäksi tykkään asettaa itselleni suuntaviivoja tulevaan, eli nostaa tietoisuuteen asioita, joihin haluan jatkossa kiinnittää enemmän huomiota. Vuodelle 2022 asetin yhdeksi teemaksi luontoelämykset, kuten mm. päiväretket uusiin maisemiin, yhden yön telttaretket, kalastusreissut ja erätulet. Toisena teemana on omavaraisuuden lisääminen ja uuden oppiminen tästä teemasta, eli keväällä saattavat sormeni olla mullassa, toivottavasti! Katsotaan mihin kaikkeen muuhunkin tämä vuosi vie. 

Toivotan Sinulle oikein antoisaa, kasvattavaa ja omannäköistäsi vuotta 2022!

Terkuin, Vilka