Miksi sienistä kannattaa vähän seota?

Se on syksy nyt! Helteet jäi menneeseen kesään ja sadetta tuntuu riittävän. No ei se mitään, saatiinhan me nauttia aivan älyttömän upeasta helteisestä kesästä pitkän aikaa, ja nyt on syksyn vuoro tarjota omia spesialiteettejaan. Luonto vaihtaa pian väriä kun lehtipuut, pensaat ja varvukot siirtyy ruska-aikaan, omenat, luumut ja viimeisetkin metsämarjat, kuten puolukat ja karpalot kypsyvät, metsäsienet odottelevat poimijoita, illat pimenevät ja tähdet tulee kirkkaammin esiin. Tekee mieli poltella iltaisin kynttilöitä, keitellä teetä ja hengailla villasukissa. Ei mulla ainakaan ole valittamista, aikansa kutakin. :)

Sieniä!

Runsaat sateet on saaneet sienet toden totta pompsahtamaan pintaan, varsinkin tatteja on hurjan paljon! Mun mielestä on hauskaa ajatella että sienten juuret, eli myrorritsat ja ns. sienialkiot odottaa maan sisässä kasvuvalmiudessa otollisia olosuhteita, eli sitä että saavat vettä ja sopivasti lämpöä. Kun olosuhteet on hyvät, nousee maan pinnalle sieni, eli tavallaan sienijuuren hedelmä. Sen on tarkoitus levittää siemeniä, eli itiöitä ja levitä laajemmalle. 

Joskus käy niin "ikävästi" että kypsyminen ei pääse etenemään itiövaiheeseen asti kun joku sienifani osuu kohdalle, nappaa sienen onnellisena matkaansa ja pilaa koko jutun. Näin on päässyt käymään omissa lähimetsissäni tälläkin viikolla, mutta siihen on olemassa hyvät perustelut! 

Miksi sieniä kannattaa syödä? 

Ensinnäkin tietysti siksi että ne on maultaan hyviä ja monikäyttöisiä ruoka-aineksia. Ja koska niitä on kiva kerätä. Meillä suomalaisilla on siihen vieläpä upeat mahdollisuudet. Ajattele, me voidaan noin vaan hakea metsästä laadukasta ruokaa ja ihan ilmaiseksi! 

Olin pari päivää sitten kaverini kanssa sieniretkellä ja siinä bongailun ohessa nousi kysymys että mitähän kaikkea sienet oikeasti sisältää, eli miksi niitä kannattaa syödä ravitsemuksen näkökulmasta? Äkkiseltään mieleeni tuli kivennäisaineet joita sieni saa kasvupohjasta, ehkä magnesiumia, sinkkiä, seleeniä..? Ainakin typpipitoisia valkuaisaineita, koska pilaantunut sieni tuoksahtaa tosi pahalta, yök! Aihe jäi mieleeni ja sitähän oli pakko lähteä tutkimaan vähän tarkemmin. Selasin Finelin tietokantoja ja muutamia muita lähteitä, ja sain selville seuraavaa: 

Energiaravintoaineiltaan sienet eivät ole kovin tuhtia tavaraa; lajikkeesta riippuen metsäsienissä on vettä 85-90% niiden kokonaispainosta. Energiaa on hyvin vähän, n. 25kcal/100g, joka tulee pitkälti valkuaisaineista, hiukan hiilareista ja rasvoista. Proteiinia kypsentämättömissä metsäsienissä on n. 5g/100g.  

Vitamiineista metsäsienet sisältävät D-vitamiinia, määrä vaihtelee lajikkeen ja kasvupaikan mukaan (aurinkoisella paikalla kasvaneessa yksilössä enemmän). Tateissa D-vitamiinia on aika niukasti, Finelin mukaan n. 3µg/100g, mutta sen sijaan suppilovahveroissa määrä voi olla jopa lähes 30µg/100g! Jos haluaa maksimoida sienisaaliin D-vitskut, kannattaa suosia aurinkoisia apajia tai antaa jo kerätyille sienille aurinkoa, tutkimusten mukaan sekin tapa toimii vitamiinitankkaajana. D-vitamiinia tarvitaan mm. immuniteetin ylläpitämiseen, luuston rakentumiseen, hormonien valmistukseen ja hillitsemään tulehduksia. 

Sienissä oleva D-vitamiini on kylläkin harmittavasti D2-vitamiinia, joka ei ole imeytyvyydeltään yhtä hyvä kuin ihmiselle luontainen D3-vitamiini. Ei siis kannata laskea D-vitamiinin saantia pelkkien sienten varaan, varsinkaan nyt syksyllä ja edetessä kohti talven koetuksia.  

D-vitamiinin lisäksi joissakin sienissä, ainakin kanttarellissa ja suppilovahveroissa, on myös karotenoideja, eli A-vitamiinin esiastetta. A-vitamiinillahan on vaikutuksia mm. terveen ihon, limakalvojen ja näkökyvyn ylläpitoon. Lisäksi sienissä on jonkin verran B-vitamiineja, muun muassa niasiinia eli B3-vitamiinia ja folaattia eli B9-vitamiinia. B-ryhmän vitamiinit ovat herkkiä tuhoutumaan kun sienisaalista kypsentää, mutta jospa sinne kuitenkin vähän jäisi niitäkin aineita tekemään tehtäviään mm. hermoston ja verenkierron hyvinvoinnin parissa. 

Kivennäis- ja hivenaineista sienistä löytyy yllättävän paljon kaliumia (tateissa n. 250mg/100g ja kanttarelleissa jopa 450mg/100g), seleeniä (kanttarelleissa n. 20µg) ja magnesiumia (kantterellissa 10mg/100g). Hiukan on myös rautaa ja sinkkiä, mutta määrät ovat melkoisen pieniä. 

Muita mainittavia bonuksia sienensyöjille on sienten kuitupitoisuus, ja ennen kaikkea pitkäketjuinen hiilihydraatti beetaglukaani, jota on varsinkin tateissa ja kehnäsienissä. Beetaglukaanilla on mm. tulehdusta hillitseviä ja LDL-kolesterolia vähentäviä vaikutuksia. Tateissa on myös muuten aminohappo tryptofaania, josta kehomme valmistaa unihormoni melatoniinia ja onnellisuushormoni serotoniinia. Siispä tattiruokaa iltapalaksi ja sen jälkeen syville onnellisille unille! :) 

Mitä ja mistä?

Sieniin seotessa pitää tietysti pitää sen verran järkeä päässä, että tietää mitä kerää ja mistä. Meidän metsissä on muutamia tappavia sienilajeja ja useita myrkyllisiä, eli olethan 100% varma että maistelet vain ruokasieniä. Jos et ole täysin varma, jätä sieni suosiolla metsään. Voit vaikka aloittaa yhdestä tai parista uudesta sienilajista ja keskittyä etsimään niitä. Kanttarellit ja suppilovahverot on helppoja tunnistaa, samoin lampaankääpä. Ja jos itsenäinen opiskelu arveluttaa, kannattaa ottaa selvää järjestetäänkö lähialueellasi sienikursseja, tai jos tuttavapiirissäsi on joku sienituntija, kannatta rohkeasti kysyä tätä kaveria mukaan retkelle. 

Kerää vain hyvälaatuisia sieniä, eli sellaisia jotka tuoksuvat raikkaalle ja joihin madot eivät ole vielä asettuneet taloksi. Etanan tekemät kolot ja pienet kolhut eivät ainakaan itseäni haittaa, mutta lisäproteiini toukista ei oikein houkuttele. 

Myös keruupaikan suhteen on oltava huolellinen, sillä sienet keräävät maaperästä haitallisia aineita. Vältä siis teollisuusalueita, teiden varsia, asutuskeskuksia ja lannoitettuja viljelyalueita. 

Miten?

Sienet ruokana jakaa mielipiteitä, tiedän sen, ja ymmärrän täysin. Sienet on kuitenkin aika mietoja maultaan ja niistä voi oppia tykkäämään kun opettelee valmistamaan niitä uusilla tavoilla. Itse tykkään paistaa ja maustaa sieniä kevyesti tuoreilla tai kuivatuilla yrteillä ja ihan vaan suolalla ja pippurilla. Nyt ihan tässä viime viikkoina olen kokkaillut sieniä jeeran kanssa, se toimii ainakin tateille, lampaankääville ja kanttarelleille.

Sienten kokkailussa vain luovuus on rajana, niitähän voi paistella ihan vaan sellaisenaan pannulla laadukkaan rasvan kanssa tai lisätä metsäistä makua salaatteihin, keittoihin, patoihin, risottoon, pastaan, munakkaaseen, kastikkeisiin, piiraisiin, pitsaan... lähes mihin vain! Reseptejä löytyy netistä pilvin pimein! :)

Sieniä voi myös säilöä kuivaamalla, pakastaa kypsennettynä tai säilöä purkkiin erilaisiin mausteliemiin. Itse olen nyt kuivannut tatteja useamman setin, sillä kuivatuista sienistä saa ihanan metsäisen lisän erilaisiin keittoihin joista on kiva nauttia sitten talven kylminä päivinä. 

Vatsakipuja sienistä?

Joillekin sienet eivät yksinkertaisesti sovi, ja siten onkin tärkeää kuunnella kehon viestejä. Muutamissa sienissä, kuten herkkutatissa, kanttarellissa ja orakkaissa, on sienisokeria, eli trehaloosia, jonka pilkkoutumiseen tarvitaan trehalaasi-entsyymiä. Kaikkien ruoansulatuskanavat eivät tätä entsyymiä eritä riittävästi, ja lopputuloksena sieniaterian jälkeen saattaa ilmetä laktoosi-intoleranssin kaltaisia oireita. 

Sienissä on myös mannitoli-nimistä hiilihydraattia, joka on ksylitolin ja sorbitolin sukuinen sokerialkoholi eli polyoli. Mannitoli on huonosti imeytyvä sokeriyhdiste ja näin ollen se ei sovi ärtyneen suolen oireyhtymän, eli IBS:n hoidossa noudatettavaan FODMAP-ruokavalioon (toki poikkeuksiakin on ja toisille herkkävatsaisille sienet on ok). 

Jos sienet aiheuttavat ikäviä tuntemuksia vatsassa ja suolistossa, on parempi jättää sienten syöminen muille. 

Metsäilyä ilman tehokkuuspaineita

Itse en tykkää enää lähteä metsään suorittamaan, eli sienestyskin on enemmän nautiskelua ja samoilua ilman saalispaineita. Tuntuu että tällaisella mentaliteetilla intuitiokin on paremmin auki ja jalat vie ihan huomaamatta sienisaaliiden ääreen. Sienestäessä silmät harjaantuvat näkemään metsätyypille ominaiset piirteet, havainnoimaan eri puulajit jotka elävät symbioosissa eri sienilajikkeiden kanssa ja ihan pienesti sammaleen alta pilkottavat lakit. Luontoa ja sen merkkejä voi tosiaan oppia lukemaan kun himmaa vauhtia ja harjoittaa läsnäoloa. 

Metsässä on ihana hengitellä happirikasta ilmaa, kuunnella tuulen huminaa, ihmetellä ja ihastella yksityiskohtaisemmin värejä, muotoja ja luonnon monimuotoisuutta kokonaisuutena. Sienestäessä ja ylipäätään metsässä liikkuessa altistat itseäsi metsän mikrobeille, joiden kautta vahvistat omaa vastustuskykyäsi. Sienisaaliit ovat näin ollen vain pienen pieni osa sitä mieltä ja kehoa vahvistavaa elämystä mitä luonto tarjoaa kun lähdet samoiluseikkailulle. Yksin tai yhdessä ystävän kanssa. Suosittelen! 

Nauttikaamme metsistä, niiden aarteista ja löytämisen riemusta! <3: Vilka