Ajatuksia kehon korjaantumisprosesseista

Kävin eilen ystäväni kanssa Birgitan polulla kävelyllä ja keskustelu kulkeutui tuttuun tapaansa ravitsemukseen, urheiluun, palautumiseen ja suorituskyvyn ylläpitoon. Tänään juostessa omaa polkulenkkiäni, palasin ajatuksissani näihin teemoihin ja tuli tarve jakaa muutama ajatus kehon kyvystä korjata itse itseään. Kehomme ovat nimittäin hienoja uudistuslaitoksia, kunhan annat koneeseesi oikeita rakennusaineita. 

Tässä on nyt alkuun vähän taustaa, summaan kyllä ajatusta lopussa yhteen :)

Osallistuin viikko sitten Kuusamossa Karhunkierroksella järjestettyyn polkujuoksutapahtumaan, NUTS Karhunkierros (huippuhyvin järjestetty tapahtuma, voin lämmöllä suositella kaikille polkujuoksuun hurahtaneille!). Olin odottanut tätä loppuunmyytyä tapahtumaa pitkän aikaa, sillä se oli ensimmäinen pidempi matkani polkukisoissa ja kovin kehuttu. 

Kulunut kevät ei ole ollut terveyteni puolesta onnekkain, sillä jouduin tammikuun 16.päivä yllättäen isohkoon leikkaukseen kun paksusuoleni alkuosa, eli cecum, oli kiertynyt itsensä ympäri mitä ilmeisemmin perinnöllisen rakennevirheen seuraksena, ja suoli oli siten joutunut pahaan pinteeseen. Oli vaarana että suolen seinämä antaa periksi, eli repeää, ja runsasbakteerinen sisältö leviää verenkiertoon. Arvanet varmaan millaisia seuraksia sillä olisi ollut. Onneksi pääsin nopeasti leikkauspöydälle ja suoli pysyi ehjänä. Vatsani aukaistiin ja paksusuolestani poistettiin 20 cm pätkä. Kiitos taitavan kirurgin, operaatio onnistui hienosti ja herättyäni vatsaani koristi pitkä, siististi ommeltu leikkaushaava. 

Äkilliset, määrittelemättömän pitkät sairastelut ja toipumiset on aina tuskaisia aktiivisille ihmisille, ja niin oli nytkin. Surin ja masistelin romuttuvan kuntoni puolesta, vaikka tiesin että kunnon saa aina treenaamisella takaisin ja tila oli vain väliaikainen. Ja onneksi se tärkein, eli henkeni säilyi ja olin kuitenkin lähes ehjä. Oli kuitenkin erittäin raastavaa kun kukaan ei osannut antaa aika-arviota koska voisin taas liikkua vapaasti ja huolettomasti. Kenties kuukausi, ehkä pari-kolmekin..? Olin aivan romuna. 

Leikkaus oli ke 16.1. ja ma 21.1. pääsin jo kotiin sairaalasta. Silloin vielä syvään hengittäminen sattui, samoin makaaninen kylkiasennossa ja ihan jokainen ottamani askel. Päivä päivältä kivut onneksi vähenivät ja uskaltauduin ulos kävelemään. Se oli mahtavaa! Kaksi viikkoa leikkauksesta pääsin kävelemään metsäpoluille ja taas viikko siitä otin ekat hölkkäaskeleet. Lääkäri oli ohjeistanut kuulostelemaan kipuja, ja sillon kun mitään ei tunnu, siis OIKEASTI ei tunnu (taisi tietää että nyt on kovapäinen mimmi kyseessä kun oikein s e l k e ä s t i painotti tätä oikeasti-sanaa ja katsoi tuimasti silmiin), saan taas aloittaa lenkkeilyt, ja näin tein.

Näin jälkikäteen ajatellen, tervehtyminen leikkauksesta sujui siis todella hienosti ja nopeasti. Se ei ole ihan itsestään selvää, sillä leikkauksiin liittyy paljon riskejä esim. tulehduksiin, ja varsinkin kun operaatio kohdistui suolistoon, korjaantuminen ei aina suju noin vaan. Itse vältyin tulehduksilta, haava parani nopeasti ja arpeutuminen lähti käytiin. 

Tästä päästään nyt siihen ydinajatukseen...

Paljonko terveet elintavat vaikuttavat kehon toipumiseen erilaisista leikkauksista ja vammoista? Uskallan veikata että vaikutus on merkittävä. Jos mietin omaa kokemustani, uskon että värikäs, antioksidanttirikas ruokavalioni, mukaan lukien käyttämäni ravintolisät, sekä suolistoni hyvä bakteeristo ovat pitäneet tulehdukset tehokkasti loitolla. Sopivassa suhteessa saadut makroravintoaineet, eli hiilarit, rasvat ja proteiinit, sen sijaan ovat pitäneet huolen siitä, että kehollani on ollut riittävästi energiaa ja aineksia ylläpitämään rakennus- ja korjausprosesseja. Mikrot-, eli suojaravintoaineet ovat taanneet sen, että soluni toimivat optimaalisesti, kukin huolehtien omasta tehtävästään. 

Toipuva keho tarvitsee erityishuomiointia niin levon kuin ravitsemuksen osalta. En varmasti olisi nyt tässä kunnossa, mikäli elintapani olisivat huonommat. Myös se, että aloitin liikkumisen heti kun se oli mahdollista, sai veren ja imunesteet kiertämään, jotka niin ikään elvyttävät ja tehostavat kudosten korjaantumista. 

Nyt 18 viikkoa, eli noin 130 päivää leikkauksen jälkeen koen olevani elämäni kunnossa. Maksimaalinen hapenottokykyni, eli kestävyyskunnon tärkein mittari, oli jo 28.2. kynnystestissä tehdyn mittauksen mukaan 47, eli ikääni ja sukupuoleeni nähden erinomainen. Karhunkierroksen 34km matka sujui leppoisasti ja nyt suunnittelen seuraavaksi Birgitan polun ympärijuoksua, jonka pituus on 43km. Kiitollisuus omaa, viisasta, uudistuvaa ja vahvaa kehoani kohtaan on valtava <3

Aikaa näiden kahden ylläolevan kuvan välillä on yhteensä 129 päivää. Kiitos yleisen terveydentilani ja elintapani, kehoni on loistokunnossa!

Ja sitten vielä pieni harmittava sairaalamuisto, joka nyt taas putkahti mieleeni

Oli todella surullista nähdä ja kokea kuinka paljon parantamisen varaa yliopistollisen sairaalan ruokatarjoilussa onkaan. Siellä missä tarve rikasravinteiselle ruualle on suurimmillaan, ruoka on valmistettu tyypilliseen laitostapaan varsin köyhäksi. Vaikka majailin suolistosairauksin osastolla monen muun leikkauspotilaan kanssa, aamusta iltaan tarjolla oli hyvin sokeroituja aterioita maustetuista jogurteista pullaan ja mehukeittoon. Ymmärrän toki että hinta ratkaisee, ja ruoan pääasiallinen tarkoitus on tarjota potilaille makroja ja energiaa, mutta valitettava fakta on se, että sokeri ja valkovehnätuotteet ylläpitävät mm. tulehduksia, sillä ne ruokkivat haitallisia bakteerikantoja, jotka voivat sitten villiintyessään peittää hyvikset alleen, ja näin ollen heikentää kehon immuunipuolustusta (josta 70% sijaitsee juurikin suolistossa, kiitos hyvisten). 

Toivon että vielä jonain päivänä sairaaloissamme tarjoillaan tervehdyttävämpää ruokaa, joka vauhdittaisi kunkin parantumista ja paluuta arjen askareisiin. Jospa vielä joskus satsaus siihen tullaan ymmärtämään. Sitä odotellessa hemmotelkaamme sairaalassa pötkötteleviä läheisiämme ravintorikkain viemisin. Se jos mikä kätkee sisäänsä rakkautta ja välittämistä. 

Energisiä ja terveitä kesäpäiviä! - Vilka